Keikat

  • Kaseva keikalla suomirock manserock
    Keikat

    Eilen – Tänään 50-vuotisjuhlakiertue 2024

    Kasevan esikoislevy Silloin kun julkaistiin vuonna 1974 – ennen kuin yhtye oli tehnyt ainoatakaan keikkaa. Sen sijaan kappaleita oli hiottu ja soitettu kalevassa kellarissa. Näin suurelle yleisölle tuntemattoman yhtyeen ensimmäisen levyn menestys saattoi olla monelle yllätys. Levy myi kultaa. radiohiteiksi nousseet Striptease tanssija, Mari ja Tyhjää soivat kestohitteinä yhä tänäkin päivänä. Vuonna 2024 Kaseva tekee 50-vuotisjuhlakiertueen konserttisaleissa. Kiertue käynnistyy tottakai kotipaikkakunnalta Mansesta, mistä kaikki on alkanutkin. Julkaistut paikat ja päivämäärät: pe.5.4. Tampere, Tavara-asema. la.6.4. Järvenpää-talo. su.7.4. Helsinki, Savoy-teatteri. pe.12.4. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamies. su.14.4. Porvoo, Kulttuuritalo Grand. la.20.4. Kitee-sali. pe.26.4 Salo, Teatteri Provinssi. pe.10.5 Savonlinna, House of Olaf

  • Keikat

    Kaseva kiertueelle syksyllä 2023

    Legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye Kaseva palaa keikkalavoille syyskiertueelle 2023. Yhtye tunnetaan herkästä musiikistaan ja upeasta stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit joihin kuuluvat mm. Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne. ovat osa kansallista muistiamme jo vuodesta 1974 lähtien. Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye aktivoitui uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen. Lavoille lähdetään uudella keikkakokoonpanolla. Säveltäjä-laulaja-kitaristi ja yhtyeen perustajajäsen Mikko Jokela on jättäytynyt terveydellisistä syistä pois keikkakokoonpanosta. Mikon tiedote ja terveiset kuulijoille asiasta löytyy Kasevan Facebook-sivuilta täältä. Päävokalistina Jokelan tilalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen. Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut…